Naisille maukas avausvoitto jatkosarjassa!
- Details
- Published on Sunday, 29 January 2012 17:21
- Written by Naisten manageri
Rovaniemen NMKY:n naisten edustusjoukkue avasi jatkosarjan voittotilinsä Oulun NMKY:n kustannuksella. Rovaniemeläisten voiton avaimina olivat tiivis joukkuepuolustus ja tasaisella rintamalla tulleet onnistumiset hyökkäyspäässä. Tasaisuutta kuvastaa hyvin se, että paras pisteidentekijä teki 8 pistettä.
Vähäkorisessa ottelussa edettiin tasatahtia koko ottelun ajan johdon vaihdellessa puolelta toiselle. Yksittäisiä eräkohtaisia onnistujia on vaikea nostaa Rovaniemeläis nipusta esiin, sillä niin tasaisella rintamalla joukkue vyöryi. Makeimpana korina nostettakoon B-juniori Minja Viitasen kylmäpäinen ratkaisu noin kolme minuuttia ennen ottelun loppua. Joukkueena puolustimme paremmin kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Ainoastaan levypallopeliin jäi selvästi parantamisen varaa. Tälle osastolle joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluva Anna Kauniskangas toi tarvittavaa kovuutta. Myös Reetta Moilanen pelasi vahvan pelin korinalla. Debytantti Riikka Määttä esintyi pirteästi paluuottelussaan tehden muutaman näyttävän korilleajon.
RoNMKY-ONMKY 48-44 (1. erä 10-6, 2. erä 10-16, 3.erä 10-9 ja 4. erä 18-13)
#4 Minja Viitanen 2
#5 Emilia Hoikkaniemi
#6 Oona Niemelä (C) 8
#7 Anna-Maria Kuisma 6
#8 Riikka Määttä 4
#9 Reetta Moilanen 4
#10 Elina Halonen 6
#11 Noora Kiviniemi 5
#12 Hilla Härkönen 2
#14 Tiia Mäki
#15 Veera Bergman 5
#41 Anna Kauniskangas 6
Vaparit 10/17 (Miesten edustusjoukkue voisi ottaa tässä asiassa Naisilta mallia!)
Naisten paikkalisottelut jatkuvat sunnuntaina 19.2, jolloin Rovaniemeläiset matkaavat vuorostaan Ouluun, jossa lienee vastassa sisuuntunut "Ynni".